perjantai 18. toukokuuta 2012

Otettiin sellaset hiet ittestämme irti, että suomessa voi kokeilla kuntopyöräilyä saunassa päästäkseen samaan tulokseen. Pyöräiltiin saaren toiseen päähän ja vielä kiivettiin tämän saaren korkeimpaan kohtaan ihailemaan maisemia. Täälläkin löytyi aika korkea paikka ja rinne, jota kiivettiin oli erittäin jyrkkä.Pyörä sitte vielä kaikenlisäks hajos toisel puolen, mut onneks sillä pysty kuitenkin rullaamaan takas. Tän päivän ohjelmaan ei kuulu enää muuta kuin lepoa ja snorklausta, sekä syömistä.


Maisemat olivat todella upeat, ei haitannu vaikka kuinka hikeä puski. Uskomattoman kaunista. Tällaista kelpaisi katsella vaikka joka päivä, eikä siihen kyllästyisi.
Huomatkaa meren kaunis väri ja kirkkaus. Taustalla näkyy lombokin saari, jonka päällä vaikuttaisi olevan jatkuvasti pilviä. Tälläkin hetkellä siellä ukkostaa ja sataa kovasti, silti tämä saari välttyy sateilta lähes täysin. Täällä olo aikanamme yhtenä päivänä on satanut ja yhtenä yönä tuli kunnon kuuro.
Tämä puu näytti pitävän koko jyrkännettä paikoillaan kukkulan huipulla.




2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Mä niin innostuin tästä teiän blogista että perustin itellenikin oman :-)

Jani ja Tanja kirjoitti...

:) Joo tää on ihan mukavaa, kun oppii käyttää. Meidän reissu vaan tuppaa käymään lyhyeen. Laitahan osoite.